Kestävät elintavat työkyvyn perustana

Olemme investoineet työkyvyn johtamiseen jo yli kymmenen vuoden ajan. Sirius-työkyvynhallintaohjelman tarkoitus on lisätä henkilöstön hyvinvointia, tunnistaa ongelmat jo varhain ja keskittyä niiden ennaltaehkäisyyn. 

Vuosien 2016–2020 työkykyjohtamisen tavoitteemme ovat:

  • työkyvyttömyys- ja tapaturmaeläkekustannusten minimointi
  • sairauspoissaoloprosentin alentaminen 4,5 prosenttiin
  • työurien pidentäminen

Vuoden 2016 alussa alkoi Sirius III -työkyvynhallintaohjelman viisivuotiskausi. Sen painopiste on ennaltaehkäisevässä toiminnassa, kuten työkunnon parantamiseen tähtäävässä tekemisessä sekä esimiesten arkijohtamistaitojen vahvistamisessa. Lisäksi ohjelma keskittyy rekrytoinnin kehittämiseen sekä työkyvyn seurantaan ja työurasuunnitteluun. 

Kohdennettu tuki työ​hyvinvoinnin lisäämiseksi

  • Vuonna 2016 jatkoimme esimiesten työhyvinvoinnin tukemista, sillä se vaikuttaa suoraan alaisten hyvinvointiin. Lisäksi käynnistimme pilotin, jossa esimiehiä valmennettiin tietoiseen läsnäoloon, ihmisten johtamiseen ja itsetuntemukseen.
  • Esimiesten ja muiden toimihenkilöiden työhyvinvointia selvitettiin kyselyllä, ja tulosten perusteella järjestettiin valmennusta henkilökohtaisen tarpeen mukaan. Panostimme eniten apua tarvitsevien toimihenkilöiden palautumiseen. Työhyvinvointia tuettiin muun muassa hyvinvointianalyysilllä sekä liikkumiseen, ruokavalioon tai nukkumiseen keskittyvillä henkilökohtaisilla valmennuksilla. Kokonaishyvinvoinnin indeksi pysyi liki samalla tasolla kuin vuonna 2015. 


Liikuntaa ja virkist​ystä

  • Vuonna 2016 aloitimme 40–45 -vuotiaille työntekijöillemme suunnatun hankkeen, jonka tavoitteena on lisätä liikunta-aktiivisuutta tuetusti henkilökohtaisten valmentajien kanssa. Osallistujat saivat elämäntapavalmennusta yksilöllisen tarpeen mukaan. Hanke jatkuu vuonna 2017.

  • Lisäksi pääkaupunkiseudun siivous- ja tukipalvelujen yksiköissä aloitettiin pilotti, jossa kartoitettiin maahanmuuttajataustaisten siivousalan ammattilaisten työhyvinvointia ja erityiskuntoutustarpeita. Tulokset valmistuvat alkuvuonna 2017.

  • L&T:llä oli vuonna 2016 käytössä henkilöstöetuohjelma eli verkkoportaali, jossa oli etuja ja alennuksia useilta eri yrityksiltä. Se kuului vakituisille ja yli vuoden määräaikaisesti työskennelleille, jotka työskentelevät vähintään 20 tuntia viikossa.

  • L&T:llä toimii Suomessa lähes 30 henkilökuntakerhoa, joissa tuetaan liikuntaa ja yhteistä virkistystoimintaa. Kerhojemme toiminta sisältää muun muassa yhteisiä liikuntavuoroja, itsenäisen liikunnan tukea, kulttuurista toimintaa sekä yhteisiä tapahtumia.


Sairauspoissaolo​t alas

Vuonna 2016 sairauspoissaoloprosenttimme Suomessa laski  4,8:aan, kun se vuotta aiemmin oli 5,2 prosenttia.

  • Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat merkittävin syy L&T:llä työkyvyttömyyseläkkeisiin ja pitkiin sairauslomiin. Tuki- ja liikuntaelinterveyden edistäminen onkin osa L&T:n perustoimintaa: työpaikalla keskitytään löytämään tapoja, joilla työn voisi tehdä kehoa vähemmän rasittavalla tavalla. 

  • L&T:n Teollisuuspalveluissa tehdään paljon suurtehoimurointityötä, jossa työolosuhteet ovat usein erittäin haastavat ja työ kehoa kuormittavaa. Prosessipuhdistuksen suurtehoimuroinnissa on käynnissä hanke, jossa työergonomiaa ja työturvallisuutta parannetaan uudella ergonomiaopastuksella ja työterveyshuollon työfysioterapeuttien tuella. Työn keventämiseksi ja laadun kehittämiseksi tehdään myös teknistä kehitystyötä. Hanke jatkuu vuonna 2017.

Ongelmiin tartutaan ​varhaisessa vaiheessa

L&T:llä on käytössä varhaisen tuen malli. Sen tarkoitus on, että työpaikalla tartutaan ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja tehdään yhteistyötä niiden ratkaisemiseksi. Varhaisen tuen malli auttaa myös esimiestä puuttumaan ongelmiin tai esimerkiksi pitkittyviin/toistuviin sairauspoissaoloihin ajoissa sekä saamaan tarvittaessa työntekijälle tukea esimerkiksi työterveyshuollosta tai henkilöstöhallinnosta.

  • ​Siivouksessa ja kiinteistöhuollossa siirryttiin vuonna 2016 käytäntöön, jossa työntekijä voi akuuteissa sairaustapauksissa olla esimiehen luvalla pois yhden päivän kerrallaan ja ilman lääkärintodistusta enintään kolme peräkkäistä kalenteripäivää. Käytäntöä laajennettiin pilottiyksiköihin myös Ympäristöpalveluissa, Teollisuuspalveluissa sekä korjausrakentamisessa ja kiinteistötekniikassa. Kokemukset ovat hyvät: luottamus työntekijöiden ja esimiesten välillä on lisääntynyt, ja kustannukset työterveyskäyntien osalta ovat laskeneet.

Työkykyriskejä hal​litaan aktiivisesti

Työkykyjohtamisen benchmark-tutkimuksen mukaan L&T:n työkyvyttömyysmaksut henkilötyövuotta kohden ovat selvästi toimialan keskitasoa alhaisemmat. Kymmenessä vuodessa keskimääräinen eläköitymisikämme on Suomessa noussut 59,4 vuodesta 63,8 vuoteen.

  • L&T:llä henkilöstöosasto ja työterveyshuolto tukevat työkykyjohtamista ja henkilöstön hyvinvointia. Tarvittaessa ammatillinen kuntoutus ja muut mahdolliset kuntoutuspalvelut otetaan työkyvyttömyysriskissä olevien työntekijöiden avuksi.

  • Tarvittaessa mietimme osatyökykyisille esimerkiksi uudelleensijoittumista vähemmän rasittaviin tehtäviin. Syksyllä 2016 Ilmarisen kanssa aloitettiin sopivan työn malli. Sen keskiössä on työurasuunnittelu, ja yksittäisen työntekijän mahdollisuudet ovat laajat. Työllistymistä tai uudelleen kouluttautumista voidaan tarpeen vaatiessa tukea myös L&T:stä ulospäin.

  • Tarjoamme työntekijöillemme opastusta terveellisempiin elämäntapoihin yhteistyössä kumppaneidemme kanssa. Henkilöstölle tarjotaan apua ruokavalion parantamiseen, unihäiriöihin, liikunnan lisäämiseen ja tupakoinnin lopettamiseen. Henkilöstölle järjestetään myös voimavaroihin ja palautumiseen liittyvää valmennusta.

Työnantajana arvostamme kahta asiaa ylitse muiden:
väki viihtyy ja voi hyvin. ​

​TYÖPÄIVÄN JÄLKEEN TERVEENÄ KOTIIN 

Työturvallisuuden toimenpiteitä ja tavoitteita ohjataan strategisella Nollapeli-ohjelmalla, joka tukee linjaorganisaation työtä. Nollapelin tavoitteena on edistää L&T:n työturvallisuutta ja kehittää työturvallisuuskulttuuria painottuen ennakoivaan toimintaan. 

Tavoitteenamme on pudottaa LTA-tapaturmataajuus eli poissaoloon johtaneiden työtapaturmien taajuus suhteessa miljoonaan työtuntiin alle kymmeneen vuoteen 2018 mennessä. Vuonna 2016 LTA-tapaturmataajuutemme oli 15. Emme päässeet aivan tavoitteeseen pääosin siksi, että korvaava työ ei ollut käytössä aikaisempien vuosien tapaan. 

Vuonna 2016 seurasimme myös kokonaistapaturmataajuutta (TRIFFI), johon on laskettu mukaan kaikki tapaturmat, eli poissaoloon johtaneiden tapaturmien lisäksi myös hoitokäynnit, työmatkatapaturmat ja tapaturmat, joissa poissaoloa ei tullut. TRIFFI-taajuuden osalta pääsimme lähes tavoitteeseen, joka oli 41. Kehitys oli hyvä, sillä vuonna 2016 TRIFFI-taajuus oli 42 ja L&T:n historian alhaisin.

Vuonna 2016 ei tapahtunut yhtään kuolemaan johtanutta tapaturmaa. Myöskään todettuja ammattitautitapauksia ei ollut.​

Tapaturmataajuus Suomessa

Tapaturmataajuus (LTA) ja kokonaistapaturmataajuus (TRIFFI) = suhteessa miljoonaan työtuntiin

​Ennakoivia toimenpiteitä ennätysmäärä

Ennakoivien toimenpiteiden keskeisenä osa-alueena ovat turvallisuushavainnot ja -tuokiot, Safety Walkit ja erilaiset riskikartoitukset. Näiden avulla pyritään ennakoivasti havaitsemaan ja löytämään työturvallisuuteen liittyvät riskit sekä määrittelemään ja toteuttamaan riittävät toimenpiteet niiden ennaltaehkäisyyn. Ennakoivat toimenpiteet dokumentoidaan Nollapeli-järjestelmään, josta esim. korjaavien toimenpiteiden toteutumista voidaan seurata. Vuonna 2016 ennakoivien toimenpiteiden määrä oli L&T:llä historian korkein. Määrä on yli kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.

Ennakoivien toimenpiteiden tekemiselle on asetettu yksikkökohtaiset tavoitetasot, joiden toteutumista seurataan säännöllisesti. Tavoitteet kaikkien ennakoivien toimenpiteiden suhteen ylittyivät L&T-tasolla vuonna 2016.

Työturvallisuus on osa kaikkea työtä niin L&T:n omissa pisteissä kuin asiakaskohteissakin. Ennakoivia työturvallisuuteen liittyviä toimintatapoja toteutetaan niin omissa kuin asiakkaankin yksiköissä. Toimimalla ennakoivasti haluamme ja pystymme kehittämään sekä omaa että asiakkaidemme työturvallisuutta. Tällä hetkellä iso osa Safety Walkeista ja turvallisuushavainnoista tulee asiakaskohteistamme.

No data could be retrieved at this moment. Please try again later or contact the site administrator.

​​​​

Jatkuvaa kehitystä ty​öturvallisuuden parantamiseksi

  • Vuonna 2016 aikana työturvallisuuden edelleen kehittämiseksi tehtiin useita kehitystoimenpiteitä. Kokonaisvaltaiselle riskienhallinnalle määriteltiin prosessi huomioiden taloudelliset, strategiset ja operatiiviset riskit. Samalla otettiin käyttöön kohde- ja työtehtäväkohtaiset riskienarviointimenettelyt, joiden avulla päästään aikaisempaa tarkemmalle tasolle ja tarvittavat kehitystoimenpiteet voidaan kohdentaa tehokkaammin. Tapaturmatutkintojen analyysia kehitettiin edelleen helpottamaan juurisyiden löytämistä, jotta korjaavien toimenpiteiden määrittely ja toteuttaminen olisi mahdollisimman tehokasta.

  • Toimintaa yksiköissä yhtenäistettiin ja kehitettiin monilla tavoilla, kuten aloittamalla siisteys- ja järjestysprojekti 5S-menetelmää hyödyntäen. Myös kylttien ja opasteiden yhtenäistäminen yksiköissä pääsi hyvään vauhtiin. Turvallisuustyökalua, toimintamalleja sekä koulutuksia on kehitetty edelleen. Lisäksi arjen työturvallisuustyön tukemiseksi otettiin käyttöön mm. Nollapelipakka, johon on koottu keskeinen työturvallisuusohjeistus ja hyvät käytännöt.

  • Yhteistyökumppanimme ovat kiinnostuneita turvallisuuskäytännöistämme ja ovat auditoineet L&T:n toimintaa kuluneen vuoden aikana. Toimittaja-auditoinnissa olemme pärjänneet hyvin ja saaneet hyödyllistä palautetta työturvallisuuteen liittyen. Uskomme, että yhteistyökumppaneiden väliset auditoinnit kehittävät toimintaamme ja samalla varmistamme sovitun mukaiset toimintatavat.